moottoripyora matkat
Moottoripyörämatkallamme Mandalaysta kohti Yangonia oli Ywanganin jälkeen seuraava pysähdyspaikkamme Pindaya. Pikaisella visiittillämme ”Myanmarin Toscanaan” ehdimme kauniiden maisemien ja pyöräkorjaamon lisäksi näkemään myös erikoisen luolan, joka on vuorattu lattiasta kattoon kultaisin buddha-patsain.

moottoripyora matkat Pindaya

Kohti ”Myanmarin Toscanaa”

Seikkailtuamme luolassa ja etsittyämme vesiputousta, pääsimme Ywanganista matkaan sen verran myöhään, että päätimme ajaa noin 80 kilometrin päässä sijaitsevaan Pindayaan nopeinta reittiä, valtatien kautta. Vajaan parin tunnin matkan aikana tie vei meidät läpi kauniiden laaksojen ja aloimme ymmärtää, minkä takia Pindayaa kutsutaan myös Myanmarin Toscanaksi.

moottoripyora matkat

moottoripyora matkat

moottoripyora matkat
Kauaa emme tosin ehtineet maisemista nauttia ennen kuin tuli pimeä. Mielellään saapuisimme määränpäähämme aina ennen auringonlaskua, mutta Pindayaan johtava, asvaltoitu tie oli hyvässä kunnossa ja liikenne rauhallista, joten pimeäntulo ei sinänsä haitannut.

Ywanganista Pindayaan pääsisi myös toista reittiä, hiljalleen yli karstivuorten. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, olisimme ehdottomasti halunneet ajaa tätä tietä pitkin ja pysähdellä matkanvarren pienissä heimokylissä.

Saapuminen Pindayaan ja ikävä yllätys

Juuri kun saavuimme Pindayaan, Seri huomasi, että pyörän ohjattavuus muuttui epävakaammaksi. Myös minä takapenkkiläisenä tunsin huojahtelun. Enfieldin takakumi oli puhjennut. Meillä kävi kuitenkin tuuri, sillä olimme jo melkein majapaikallamme.

Kun kurvasimme Mountain View Inn -majatalon pihaan, talon isäntä tuli heti ihailemaan Enfieldiämme ja onnittelemaan meitä siitä, että olimme päässeet toteuttamaan hänen unelmaansa, moottoripyörämatkaa Myanmarissa. Ihanan avulias mies lupasi auttaa meitä takakumin kanssa heti aamulla.

Herättyämme Seri vei pyörän majatalon isännän kanssa läheiselle korjaamolle. Sisärenkaan paikkaus tapahtui hetkessä ja maksoi vain 5000 kyatia, kolmisen euroa. Rei’än muodosta päätellen olimme pimeässä ajaneet naulan tai vastaavan terävän asian yli.

moottoripyora matkat

Pindaya-luola ja sen 8094 buddha-patsasta

Saatuamme Enfieldin ajokuntoon, vierailimme Pindayan tunnetuimmalla nähtävyydellä ennen matkamme jatkumista kohti Inle-järveä. Pindaya-luola sijaitsee kukkulan huipulla, mutta pääsimme ajamaan tietä pitkin aivan luolan sisäänkäynnille saakka. Luolaa ei voi verrata edellispäivänä Ywanganin lähistöllä näkemäämme luonnonkauniiseen luolaan, mutta kaikessa kullan kimalluksessaan tämäkin on hyvin uniikki ja mielenkiintoinen nähtävyys. Pindaya-luolan sisältä nimittäin löytyy yli 8000 buddhapatsasta (tammikuussa 2020 niitä oli tarkalleen 8094). Ensimmäinen niistä on tuotu paikalle jo 1700-luvulla, mutta suuri osa patsaista on melko uusia. Pindaya-luolasta löytyy jopa buddha-patsaista koostuva labyrintti ja esimerkiksi meditaatioluola, johon ryömitään pienen oviaukon kautta.

moottoripyora matkat

moottoripyora matkat

moottoripyora matkat

Pindayasta Inle-järven rannalle Nyaungshween

Pindayasta ajelimme vajaan 60 kilometrin päässä sijaitsevaan Nyaungshwen kylään Inle-järven rannalle. Maisemat matkalla olivat vähintäänkin yhtä upeita kuin edellispäivänä ja mielikuva Toscanan viinilaaksoista sen kuin vahvistui…

moottoripyora matkat

Edellinen | Seuraava

—————————————————–

Lisää moottoripyörä matkoista Myanmarissa